Pakkosujutus
Pakkosujutus soveltuu kohteisin, jossa saneerattavan linjaosuuden kapasiteetti halutaan pitää samana tai kapasiteettia halutaan suurentaa
Pakkosujutus putkistojen saneeraukseen
Pakkosujutus soveltuu kohteisin, jossa saneerattavan linjaosuuden kapasiteetti halutaan pitää samana tai kapasiteettia halutaan suurentaa. Maaperäolosuhteiden merkitys ei pakkosujutusta käytettäessä ole niin suuri kuin esimerkiksi suuntaporauksessa.
Pakkosujutus soveltuu myös kivisempiin ja kovempiin maaperäolosuhteisiin. Kuitenkin esimerkiksi kalliokanaalit voivat hankaloittaa pakkosujutustyön onnistumista.
Yleisesti pakkosujutusmenetelmää hyödynnetään vesijohtolinjoissa, mutta menetelmä soveltuu myös jätevesiputkien saneeraukseen. Menetelmää käytettäessä saneerattava linjaosuus otetaan pois käytöstä ja vedenjakelu hoidetaan väliaikaisen jakeluverkon avulla.
Viemärikohteissa jätevedet pumpataan saneerattavan linjaosuuden ohi.
Vesijohtolinjojen pakkosujutus
Vesijohtolinjojen pakkosujutus toteutetaan kaivannosta kaivantoon. Asennuspituus määräytyy saneerattavan linjan koon ja maaperäolosuhteiden mukaan. Tyypillinen asennuspituus on noin 80-130 metriä.
Työ aloitetaan työntämällä koneen tangot saneerattavan linjaosuuden läpi päätekaivantoon. Päätekaivannossa tankoon kiinnitetään vanhan putken halkaisuun tarkoitetut leikkurit, avarrin ja vedettävä putki.
Leikkurit valitaan halkaistavan putkimateriaalin mukaan. Avartimen koko määräytyy vedettävän putken putkikoon mukaan. Vedettäessä leikkurit halkaisevat tai rikkovat olemassa olevan putken ja avarrin varmistaa riittävän reiän uudelle putkelle.
Viemäriverkoston saneeraus
Viemäriverkoston saneeraus voidaan suorittaa kaivannosta tai kaivosta kaivoon. Mikäli putkikokoa halutaan kasvattaa, olemassa oleva putki halkaistaan samaan tapaan kuin vesijohtosaneerauksessa ja uusi putki vedetään avartimen perässä.
Tapauksissa, joissa vanha putki on riittävän suuri mutta esimerkiksi halkeillut tai vaurioitunut muuten, voidaan uusi muoviputki asentaa siten että olemassa oleva putki säilytetään ehjänä ja uusi vedetään sisään ilman leikkureita. Leikkureiden sijasta putken läpi vedetään kalibrointityökalu, jonka tarkoituksena on tehdä riittävä tila uudelle virtausputkelle.
Käytössämme on Grundoburst G800 pakkosujutuskone. Koneen kapasiteetti riittää DN300 putkille ja noin 130 – 150 metrin maksimiasennuspituuksille.